Italianvinttikoira
| Italianvinttikoira | |
|---|---|
 |
|
| Avaintiedot | |
| Alkuperämaa |  Italia[1] |
| Määrä | Suomessa rekisteröity 1 773[2] |
| Rodun syntyaika | 2 000–4 000 eaa. |
| Alkuperäinen käyttö | seura- ja metsästyskoira[3] |
| Nykyinen käyttö | seura- ja harrastekoira (ratajuoksu, maastojuoksu, agility) |
| Elinikä | keskimäärin 11 vuotta[4] |
| Muita nimityksiä | italiaano, itsku[5], Italian Sighthound, Italian Greyhound, levrette d'Italie, Italienisches Windspiel, pequeño lebrel italiano, itaalia väikehurt |
| FCI-luokitus | ryhmä 10 Vinttikoirat alaryhmä 3 Lyhytkarvaiset #200 |
| Ulkonäkö | |
| Paino | enintään 5 kg |
| Säkäkorkeus | 32–38 cm |
| Väritys | musta, harmaa, liuskeenharmaa tai isabellanvärinen - valkoinen väri hyväksytty vain rinnassa ja käpälissä |
Italianvinttikoira (ital. piccolo levriero italiano) on pienikokoinen italialainen vinttikoira joka kuuluu FCI:n roturyhmään 10.[1] Tieteelliseksi nimeksi on aikoinaan esitetty Canis italicus.[6]
Rotu ei ihan yltänyt vuonna 2025 sadan suosituimman koirarodun joukkoon Suomessa. Vuosina 2020–2025 Suomessa syntyi joka vuosi noin sata italianvinttikoiraa.[7]
Ulkonäkö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Italianvinttikoira on pienin vinttikoirista. Se on ulkomuodoltaan pieni, siro, kurvikas ja elegantti vinttikoira, joka liikkuu rodulle tyypillisin kevein askelin. Rodussa esiintyy erilaisia tyyppejä, mutta rotu ei ole kuitenkaan jakautunut erillisiin näyttely- ja juoksulinjoihin. Sekä urosten että narttujen säkäkorkeus on 32 –38 cm ja paino alle 5 kg. Italianvinttikoira on pitkälinjainen koira, jonka runko mahtuu neliöön. Rotumääritelmän mukaan italianvinttikoiran etukulmaukset ovat hyvin vähäiset ja takaraajat taas voimakkaasti kulmautuneet. Italianvinttikoiran turkki on lyhyttä, silkinpehmeää ja aluskarvatonta. Sallitut värit ovat yksivärinen musta, harmaa, liuskeenharmaa tai isabellanvärinen kaikin mahdollisin vivahtein (= kaikki ruskean sävyt vaaleasta kermanväristä tumman ruskeaan). Suomessa ja suurimmassa osassa Eurooppaa noudatettavan FCI:n rotumääritelmän mukaan valkoista väriä sallitaan vain rinnassa ja käpälissä.[1] Suurin osa maailman italianvinttikoirista elää kuitenkin maissa, joiden rotumääritelmä (American Kennel Club ja Englannin Kennelklubi) sallii valkoisen värin ja valkoiset merkit italianvinttikoiralla.lähde?
Luonne ja käyttäytyminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Rotumääritelmän mukaan italianvinttikoira on pidättyväinen, lempeä ja mukautuvainen. Monet yksilöt ovat kuitenkin vähemmän pidättyväisiä ja vieraillekin avoimia. Nuorena italianvinttikoira on yleensä hyvin vilkas. Italianvinttikoiraa tulee sosiaalistaa heti pentuna, sillä muutoin siitä voi tulla hermostunut tai pelokas yksilö.[8]
Italianvinttikoira on liikunnallinen koira. Ulkoasuunsa ja kokoonsa nähden se on nopea, vahva ja kestävä koira, jonka kunto kestää hyvin pitkiä remmi- ja metsälenkkejä. Sille riittää aivan normaali liikunta ja tulee toimeen seurakoirana, vaikka sen kanssa ei harrasteta kilpaurheilua. Italianvinttikoiran kylmänarkuus rajoittaa ulkoilua talvella, pitkiä lenkkejä kovemmilla pakkasilla ei voi välttämättä tehdä. Italianvinttikoiran ohut, rasvaton ja pohjavillaton turkki ei suojaa sitä kovin hyvin sateelta, tuulelta tai kylmältä. Sateella ja tuulella italianvinttikoira tarvitsee sade- ja tuulisuojan ja pakkasella kylmän suojaksi vaatteita.[8]
Vinttikoirarotuna italianvinttikoirilla on osallistumisoikeus vinttikoirien juoksukilpailuihin.[9] Muita harrastuksia ovat koiranäyttelyt ja agility.
Alkuperä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Italianvinttikoira polveutuu muinaisen Egyptin faaraoiden hovissa pidetyistä pienikokoisista vinttikoirista.[1] Rodun ensimmäisenä tunnettuna kasvattajana pidetään Egyptin kuningatar Kleopatraa.[10] Kreikan Lakoniasta löydetyissä esineissä on kuvia, joista voidaan päätellä rodun kulkeutuneen Kreikan kautta Italiaan noin 500-luvulla eaa. Koira kehittyi renessanssiajan aatelisten hoveissa ja esiintyy useissa tuon ajan maalauksissa.[1]
David Hancockin mukaan nykyinen italianvinttikoira on kotoisin Britanniasta, ja se on alkuperältään kääpiökokoinen vinttikoira. Lillian Raymond-Mallock mainitsi teoksessaan Toy Dogs vuonna 1907, että alkuperäinen italialainen rotu oli huomattavasti kookkaampi. Koon pieneminen on vaikuttanut myös kestävyyden ja sitkeyden heikkenemiseen. 1900-luvun alussa rotua risteytettiin toisinaan kääpiöterrierin kanssa pienen koon säilyttämiseksi, mistä seurauksena olivat omenanmuotoinen kallo ja ulostyöntyvät silmät.[11]
Rotu on säilynyt lähes muuttumattomana läpi vuosisatojen. Renessanssin ajan maalauksesta irrotettu italianvinttikoira voisi aivan hyvin mennä tämän päivän näyttelykehään ja tulla siellä palkituksi. Italianvinttikoiran päätarkoitus lienee ollut kautta aikojen olla seurakoirana hovien naisille, mutta ilmeisesti se on päässyt naisten mukaan myös metsästysretkille, kun miehet metsästivät isojen koiriensa avulla. Esimerkiksi Fredrik Suuren italianvinttikoirat osallistuivat metsästysretkille.
FCI:n perustamista seuraavina vuosikymmeninä italianvinttikoira kuului kääpiökoiraryhmään, ja vasta 1960-luvulla se siirrettiin osaksi vinttikoiraryhmää (FCI-ryhmä 10). Rotu kuuluu edelleen kääpiökoiraryhmään Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa.
Ensimmäiset italianvinttikoirat tulivat Suomeen 1910-luvulla, mutta kasvatustyö käynnistyi vasta 1960-luvulla. Rekisteröintimäärät olivat aluksi hyvin pieniä, ja vasta 1990-luvulla ylitettiin 40 rekisteröidyn koiran raja vuodessa. Suomessa on vuodesta 1960 lähtien rekisteröity yhteensä 2 400 italianvinttikoiraa. Rodun vuosittaiset rekisteröintimäärät pysyttelivät Suomessa pitkään alle kymmenessä, ja vasta 1990-luvun loppupuolella ja 2000-luvun alkuvuosina on vuosittain rekisteröity 30–50 koiraa. Vuosina 2020–2025 Suomessa syntyi joka vuosi noin sata italianvinttikoiraa.[7]
Terveys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Italianvinttikoira elää usein sangen pitkäikäiseksi. Rodun keskimääräinen elinikä on noin 11 vuotta, kun tarkastellaan vuosina 2010–2025 kuolleita rodun edustajia. Tyypillisimmät kuolinsyyt ovat vanhuus, syöpäsairaudet, tapaturmat sekä sydänsairaudet.[4] Italianvinttikoiran tyypillisimmät terveysongelmat ovat parodontiitti, raajojen luiden murtumat, patellaluksaatio, muutamat silmäsairaudet, epilepsia ja myksomatoottinen mitraaliläpän rappeuma.
Johtuen italianvinttikoiran pienestä koosta on rodulla alttius parodontiittiin eli hampaiden kiinnityskudoksen tulehdukselliseen sairauteen.[12] Sairautta voi jonkun verran ennaltaehkäistä hampaiden harjaamisella.[13]
Raajojen murtumat ovat italianvinttikoirilla valitettavan yleisiä. Vuoden 2016 terveyskyselyn mukaan lähes 15 %:lla koirista oli raajamurtuma. Italianvinttikoiran kevyt raajarakenne, suorat ja joustamattomat etuosat sekä pitkät eturaajat todennäköisesti altistavat murtumille ja raajojen katkeamisille.[13]
Eriasteista patellaluksaatiota esiintyy noin 9 %:lla rodun edustajista, kun tarkastellaan vuosina 2015–2025 tutkittuja italianvinttikoiria.[14] Patellaluksaatio saattaa vaatia leikkaushoitoa. Erilaisista silmäsairauksista rodulla esiintyy lasiaisen rappeumaa, lasiaisvuotoa ja kaihia.[15] Italianvinttikoiran PEVISA-ohjelmassa on pakollinen polvilausunto ja silmälausunto.[16][17]
Koiran epilepsia on toistuvia kohtauksia aiheuttava aivojen sähköisen toiminnan häiriö. Kohtauksia on erityyppisiä ja koiralla voi olla tajunnan, motoriikan, sensorisen toiminnan, autonomisen hermoston tai käyttäytymisen muutoksia. Osa koirista on tajuissaan kohtauksen aikana mutta osa on tajuttomia.[18] Vuoden 2016 terveyskyselyn mukaan noin 10 % italianvinttikoirista sairasti epilepsiaa.[13]
Yksi italianvinttikoirien yleisimmistä kuolinsyistä ovat sydänsairaudet.[4] Eräs koirien ja myös italianvinttikoirien tyypillisimmistä sydänsairauksista on myksomatoottinen mitraaliläpän rappeuma, jota esiintyy erityisesti pienikokoisilla koiraroduilla. Sairaus alkaa usein vasta vanhemmalla iällä ja sairaus aiheuttaa edetessään sivuäänen sekä johtaa vuosien myötä sydämen vajaatoimintaan.[19]
Yleisellä tasolla sisäsiittoisuus lisää sairastavuutta ja heikentää rodun elinvoimaa. Italianvinttikoirat ovat yhtä sisäsiittoisia koirarotuja kuin muutkin. Geenitutkimuksessa vähiten sisäsiittoisen koirarodun sisäsiittoisuusluku oli hieman alle 10 %. Täysin eri sukulinjoista peräisin olevien serkusten jälkeläisen sisäsiittoisuusluku on 6,25 % ja täyssisarusten jälkeläisellä luku on vastaavasti 25 %, joka on melkein sama, mitä keskimääräisellä koirarodulla on havaittu geenitutkimuksissa. Italianvinttikoiran jälkeläisen luku on geenitutkimuksissa ollut 24 %.[20][21]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 1 2 3 4 5 Rotumääritelmä (PDF) Suomen Kennelliitto. Viitattu 3.6.2026.
- ↑ KoiraNet-jalostustietojärjestelmä (Suomen Kennelliitto. Viitattu 4.9.2016)
- ↑ Suomen Vinttikoiraliiton kilpailu- ja koesääntöohjeet[vanhentunut linkki]
- 1 2 3 KoiraNet-jalostustietojärjestelmä (Terveystilastot, valitse: kuolinsyytilasto, kuolinvuosi 2010-2025 > suorita) Suomen Kennelliitto. Viitattu 12.3.2026.
- ↑ Rotuesittely Suomen italiaanot ja cirnecot ry. Viitattu 1.1.2016.[vanhentunut linkki]
- ↑ Hamilton Smith, Charles. The Naturalist’s Library: Vol. XIX, Mammalia: Dogs, Vol. II, s. 176. Chatto & Windus: Piccadilly.
- 1 2 KoiraNet-jalostustietojärjestelmä rekisteröinnit Suomen Kennelliitto. Viitattu 12.3.2026.
- 1 2 Rotuesittely italiaanot Suomen Italiaanot ja Cirnecot ry. Viitattu 13.3.2026.
- ↑ Ratajuoksu Suomen Italiaanot ja Cirnecot ry. Viitattu 13.3.2026.
- ↑ Italianvinttikoiran FCI rotumääritelmä englanniksi (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Hancock, David. Sighthounds - Their Form, Their Function and Their Future, s. 135-136. The Crowood Press: Ramsbury, Marlborough, Wiltshire, 2012. ISBN 978-1-84797-392-4.
- ↑ C. Wallis, L. J. Holcombe: A review of the frequency and impact of periodontal disease in dogs. Journal of Small Animal Practice, 2020-09, 61. vsk, nro 9, s. 529–540. doi:10.1111/jsap.13218 ISSN 0022-4510 Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
- 1 2 3 Terveys ja jalostus italiaanot Suomen Italiaanot ja Cirnecot ry. Viitattu 13.3.2026.
- ↑ KoiraNet-jalostustietojärjestelmä (Terveystilastot, valitse: patellaluksaatiotilasto 2010-2025 > suorita) Suomen Kennelliitto. Viitattu 12.3.2026.
- ↑ KoiraNet-jalostustietojärjestelmä (Terveystilastot, valitse: silmätutkimustilasto 2010-2025 > suorita) Suomen Kennelliitto. Viitattu 12.3.2026.
- ↑ Pevisa ja rotukohtaiset erityisehdot (PDF) Suomen Kennelliitto. Viitattu 12.3.2026.
- ↑ PEVISA ja rotukohtaiset erityisehdot 23.5.2018. Suomen Kennelliitto. Viitattu 12.3.2026.
- ↑ Nina Mahlanen: Koiran epilepsia 23.5.2018. Suomen Kennelliitto. Viitattu 12.3.2026.
- ↑ Nina Mahlanen: Koirien sydänsairaudet ja niiden diagnostiikka 24.5.2018. Suomen Kennelliitto. Viitattu 6.4.2026.
- ↑ Danika Bannasch, Thomas Famula, Jonas Donner, Heidi Anderson, Leena Honkanen, Kevin Batcher, Noa Safra, Sara Thomasy, Robert Rebhun: The effect of inbreeding, body size and morphology on health in dog breeds. Canine Medicine and Genetics, 2.12.2021, 8. vsk, nro 1, s. 12. PubMed:34852838 doi:10.1186/s40575-021-00111-4 ISSN 2662-9380 Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
- ↑ Osa koiraroduista on niin sairaita, että niiden omistaminen vaatisi oikeastaan koe-eläinluvan, sanoo professori 25.6.2024. YLE. Viitattu 2026-04-6.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
